Tervehdys pitkästä aikaa! Juontohommani Scoopilla ovat virallisesti jo päättyneet, mutta ystävällismieliseltä heimopäälikkö Jonimukselta olen saanut luvan suoltaa takaraivostani kumpuavia ajatuskulkuja jatkossakin julki tämän blogin kautta.

Vuoden vaihtuminen on loppupeleissä hyvinkin mitättömältä tuntuva asia. Asioiden muuttuminen on muutenkin hyvin erikoinen ilmiö, koska sen havaitseminen yksittäisen hetken mittakaavan kautta katsottuna on lähes mahdotonta. Eri puolilla mediaa on listattu lukuisia asioita ja ilmiöitä, jotka ovat muuttuneet kymmenen vuoden aikana merkittävästi. Itsekin ajattelin ensiksi lähinnä listata viime vuosikymmenen merkittäviä tapahtumia maassamme, mutta ajattelinkin tapani mukaisesti monimutkaistaa tekemisiäni ja päädyin punnitsemaan erilaisia ilmiöitä ongelmineen uutta vuosikymmentä kohti mennen. 

Elämme nyt muuten vuosikymmentä, jonka aikana Aira Samulinin syntymästä tulee 100-vuotta. Tuon saman Airan, joka pirteänä vieraili noin kuukausi sitten Arto Nybergin ohjelmassa. Pakko on kyllä ihailla teräsmummoa, josta välittyy televisionkin kautta poikkeuksellisen pirteä ja rautainen elämänasenne. Samaan aikaan kyyniselle luonteelleni tyypillisellä tavalla haluan muistuttaa, että meidän ihmisten ei kannattaisi aina nielemättä myötäillä uusia elinikäodotteita. Eliniät toki ovat pidempiä keskimäärin kuin aiemmin, mutta vaikkapa vajaa vuosi sitten menehtynyt absolutisti Olli Lindholm kuoli 54-vuotiaana. Erittäin pitkää eläneitä Aira Samulineja ja Siiri "Äitee" Rantasia vastaan tilastoja puolestaan tasaa nuorempana kuolleet. Olisi mielenkiintoista saada käsiin se luku, joka kertoisi vaikkapa 65-70 vuotiaana menehtyneet ihmiset. Tuossa ikäluokassa kuolema ei ole enää millään tavalla poikkeuksellinen asia, mutta harva tajuaa menehtymisen olevan kuitenkin melko aikaista tuossa kohtaa elämänpolkua. Edellä mainitulla viittaan siihen  korniinkin faktaan, että itseasiassa yhteiskunnallemme parhaiten tulostehokkuutta tuovat ihmiset menehtyvät tuossa iässä.

65-Vuotias kuolettavan sydänkohtauksen saava Veijo, joka on juuri pääsemässä tehtaalta eläkkeelle on optimaalein kansalainen Suomelle. Veijo on juuri se mies, joka ei ole päivääkään ollut töistä pois tai käyttänyt lainkaan terveyskeskuksen tarjoamia palveluita. Hän on saattanut olla Alkon sekä Veikkauksen lojaali kanta-asiakas, joka on kuitenkin hoitanut asialliset hommansa aina mukisematta ja kovalla pieteetillä. Veijo ei ole harrastanut pahemmin ulkomaan matkoja, vaan hänen rahojaan on jäänyt enemmän rakkaan kotimaamme maaperälle kuin monen ylempää yhteiskuntaluokkaa edustavan henkilön. Veijon kaltaisten ihmisten haudoille pitäisi toimittaa Verohallinnon puolesta kiitoskyltti. Päättäjiltä tai terveydenhuollon edustajilta kysyttäessä tälläisistä henkilöistä vastuuta vieritetään surullisen useasti ihmisen ja tämän elintapojen piikkiin. Toki elintavoilla on merkityksensä, mutta aikaamme värittää mielestäni jopa jonkinasteinen terveysterrorismi. Edellä mainittua ilmiötä liippasinkin jo vajaa vuosi sitten julkaisemassani "Epäkelpo Ruokaympyrä"-blogissa.

Suomessa kuten monessa muussakin maassa yksilöiden oikeudet ja vapaudet ovat päässeet parantumaan ihan kukoistukseen asti 2000-luvulla. Itse olen valkoinen lihaa syövä heteromies, mutta omassa kaveri- ja tuttavapiirissäni on erilaisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Ilman takaliston nuolemista voin rehellisesti sanoa, että olen kiitollinen näiden ihmisten puolesta aikamme hyvistä puolista. On käsittämätöntä ajatellakin aikaisempien vuosikymmenien suoranaista idiotismia suhtautumisessa, joka on kohdistunut massasta poikkeaviin yksilöihin.

Pakko on kuitenkin tuoda esiin libeeralin arvopohjan omaavien ihmisten ajoittain kompleksisenakin näyttäytyvä suhtautuminen yhteiskunnassamme eläviä heikompia yksilöjä kohtaan. Tuntuu nimittäin toisinaan siltä, että seksuaali- ja etnisten vähemmistöjen puolesta puhujat karsivat ymmärryksensä piiristä vaikkapa asunnottomat tai päihdeongelmaiset ihmiset. Kadulla asuva 55-vuotias Mara ei ole välttämättä täysin 100-prosenttisesti oman ongelmaisen tilanteensa taustalla, vaan hänenkin elämässään on voinut tapahtua poikkeuksellisen paljon kaltoin kohtelua sekä jo lapsuudesta vinoon lähtenyttä olosuhteista johtuvaa vaikutusta. Mara ei kuitenkaan ole mediaseksikäs avun tai sympatian kohde, koska me yksilöt usein tarvitsemme ajassamme tietynlaisia sylkykuppeja. Moni näennäisen empaattinen ja äärimmäisenkin suvaitsevainen ihminen käyttää sanaa "sossupummi" tai suhtautuu raittiseenkin pitkäaikaistyöttömään halveksuen, koska omaa stressiä ja paineita on helpompi purkaa näennäisen normaaleihin ihmisiin (jotka ovat kuitenkin ns "luusereita"). Viitattuna edellä näyttäytyneisiin seikkoihin täytyy myöntää, että paljon 2010-luvun keskustelussa esiintynyt kuplaantuminen on minunkin mielestäni erittäin huolestuttava ilmiö.

Uudelle vuosikymmennelle ei voida siirtyä mainitsematta sosiaalista mediaa. Itselläni on sitä kohtaan vähintäänkin ristiriitainen suhtautuminen. Ala, johon kovalla innolla pyrin vaatii toimimaan somen kentällä. Toisaalta, ajan kuluessa olen oppinut havaitsemaan somen hyviäkin puolia.

Pienikin ihminen tai vaikkapa yhteisö (esimerkiksi bändi) voi hyvällä tuurilla ja itsensä likoon laittamisella saada somen kautta suurtakin näkyvyyttä ilman valtavia rahakasoja selustanaan. Lisäksi somessa tapahtuva vertaistuki ja hyväntekeväisyys ovat ilmiöitä, joissa ihmisten yhteisöllisyys sekä auttamisen halu näyttäytyvät usein niin kylmältä tuntuvana nykyaikana. Samalla kentällä kuitenkin esiintyy poikkeuksellisen paljon negaatiota. Tavallisistakin ihmisistä tuntuu tulevan poikkeuksellisen ilkeitä ihmispaholaisia, kun näppäimistö laulaa pitkin sosiaalisen median räikeinä käyviä keskusteluita. Kovin syvällistä sisältöä tai elämän mallia ei välttämättä löydy myöskään somea ammatikseen tekevien uuden ajan julkkisten päivityksistä, vaan niissä esitellään usein silmiinpistävän pinnallisia piirteitä vaikkapa ulkoisen olemuksen kautta. Nuoria ja lapsiakin saadaan haluamaan tiettyjä tuotteita kovalla tohinalla, kun jotenkin kummasti näitä tuotteita käyttää tubettajat ja somettajat. Tiedätte kyllä edellä esitetyn ilmiön.

Voisinkin hieman niputtaa näitä edellä käsittelemiäni aiheita niiden kautta ilmentyvien ristiriitojen muodossa:

Me ihmiset elämme entistä pidempään, mutta mikä oikeastaan on sen hinta? Kuinka moni meistä elääkään viimeiset vuotensa laitoksen sängyn pohjalla dementoitunut mieli trippaillen? Kuinka moni kuoleekaan yllättävän nuorena tätä yhteiskuntaa täysin palvelleena niin, ettei pääse nauttimaan maksamistaan verorahoista esimerkiksi eläkkeen muodossa?

Muunsukupuolinen Kevin oli Big Brother-talossa 10 viikkoa esillä yhdessä syksyn katsotuimassa formaatissa. Tämänkin voi moni tuomita roskaohjelmasta saaduksi julkisuudeksi, mutta mielestäni Kevin onnistui avaamaan monen katsojan ennakkoluuloja ja hän oli muutenkin positiivinen esimerkki nuoremmasta sukupolvestamme. Toivon, että jatkossa vähemmistöt saavat olla entistä avoimemmin ja selittelemättä osa yhteiskuntaamme sen jokaisella osa-alueella. Silti emme saa kuitenkaan unohtaa ketään kenellä on vaikeuksia, on henkilöä sitten tiettyjen piirien mielestä trendikästä tai vähemmän trendikästä puolustaa saati auttaa. Tätä edellä mainitseemani ilmiötä harvoin tunnustetaan ääneen, mutta eiköhän sen moni vähän mietittyään ympäröivää ilmapiiriä havaitse. Nyt asunnottomia on vähemmän kuin aikasemmin, mutta eivät hekään täältä tule poistumaan. Joillakin tulee olemaan paha olla myös 2020-luvulla osittain ihan senkin takia, että välillä maailmassamme nallekarkit jakautuvat äärimmäisen epäoikeudenmukaisesti, valitettavasti.

Minusta tuntuu muuten jo näin 25-vuotiaana, että olen aivan pihalla nykyisten lasten ja teinienkin käyttämistä sosiaalisen median tarjonnoista. Nuoret tuntuvat liikkuvan meitä aikuisia kehittyneemmin ja nopeammin eri alustoista toiseen, mutta tämän ilmiön kohdalla on ollut viime vuosina myös havaittavissa erityisen ikäviä piirteitä tätä asiaa hyväksikäyttävien aikuisten takia. 2020-luvulla tulee olemaan edelleen haasteita lasten valistamisessa, mitä siis tulee internetin vaaroihin. Lisäksi edellä mainitut sosiaalisen median ylivaltaan liittyvät problematiikat eivät ainakaan vähene, somessa käytävä poliittinen debatti (johon presidentti Niinistökin osittain uudenvuodenpuheessaan viittasi) vie meitä entistä kauemmaksi toisistamme aikana, kun meidän nimenomaan pitäisi lähestyä toisiamme erimielisyyksistä huolimatta ja keksiä yhdessä vastauksia meitä kaikkia koskeviin ongelmiin. 

Edellä kirjoittamani on helpompi todeta kuin toteuttaa, ikävä kyllä. Onneksi maassamme on vielä 2020-luvun alkumetreillä jäljellä uskomattoman upeita piirteitä, joiden minä toivon säilyvän jatkossakin. Se, millaisena Suomi näyttäytyy vaikkapa kymmenen vuoden päästä on vielä hämärän peitossa, mutta toivon sen näyttäytyvän edelleen eteenpäin menneenä ja virheistä oppia ottaneena yhteiskuntana. Yhteiskuntana, jonka kansalaiset olisivat edes vähäsen lähempänä toisiaan ja pikkuriikkisen ymmärtäväisempiä toisiaan kohtaan kuin nyt. 

Mitä sinä toivot?