Viime blogissani käsittelin uutta vuosikymmentä, jota olemme eläneet nyt hieman yli kuukauden. 2000-Luvun kolmas   vuosikymmen  sisältää paljon mahdollisuuksia, mutta   myös haasteita etenkin nuorelle aikuistuvalle sukupolvelle. Käsittelenkin tässä kirjoituksessa aikamme problematiikkaa, joka koskettaa nuoria sekä nuoria aikuisia.

Nykypäivän nuoret tuntuvat jotenkin oudon tiedostavilta. En puhu pelkästään Greta Thungbergin käynnistämästä kansanliikkeestä   koululakkoineen vaan laajemminkin yleisen tiedostavuuden lisääntymisestä nuorten joukossa. Nuoret myös käyttävät tutkimusten mukaan esimerkiksi vähemmän alkoholia kuin ennen. Onkin surullista, että sama ryhmä on monessa suhteessa suurempien haasteiden edessä kuin edeltävät sukupolvet. Tietenkin Suomea on aikoinaan rakennettu raskaalla työnteolla ja puolustettu verta vuodattamalla, mutta tietyissä asioissa edeltävillä sukupolvilla on ollut huomattavasti rennompaa taakse jääneinä vuosikymmeninä.

Mitä edellä mainitut asiat sitten ovat? No ensiksi tulee mieleen vähemmän yllättävästi työllistyminen ja ylipäätänsä oman paikan löytyminen. Nykyään nuoren ollessa 15-vuotias yhteiskunnalliset rakenteet ja ilmapiirikin antavat painetta siihen, että tulevaisuuden suunnitelmat pitäisi olla selvillä. Käsi pystyyn, kuka tiesi tuolloin mitä   haluaa isona? Minä en ainakaan tiennyt. Vanhemmat lukijat varmasti muistavat paljon puhutun ajan, kun työpaikkoihin pääsi huomattavasti helpommin kuin nykyään. Monesti työpaikan saantiin riitti, että astui työpaikalle sisään ja esitteli kohteliaasti itsensä sekä asiansa. Nykyajan nuoret aikuiset ovat tietyn individualistisen vapauden vastapainoksi joutuneetkin elämään ajassa, jossa työnantajien markkinat takaavat   vaikean työllistymisen kelle tahansa nuorelle. On toki olemassa työpaikkoja, joihin pääsee suhteellisen helposti. Toisaalta niissäkin vallitsee usein oman kokemuksenikin mukaan pätkätyösuhteet ja työntekijän kohteleminen pikkuruisena lukuna tilastoissa.   

Paljon puhuttu ja polemiikkia herättänyt nuorten syrjäytyminen on myös todellinen ongelma, josta puhuttaessa sorrutaan usein ylenkatsomiseen näkökulmasta riippumatta. Nuorten syrjäytymisen todellisuuteen kuuluu sama ilmiö kuin kaikkiin muihinkin yhteiskuntamme vähäosaisia koskeviin ongelmakohtiin: yksilöllisyys. Nuorten syrjäytymisen takana on yhtä monta syytä kuin on nuoria syrjäytyneitäkin. Monesti ongelmana on juuri keskustelun keskiössä olevan ”ongelmaryhmän” osallistumattomuus foorumille, jossa heistä puhutaan. Onneksi joitain poikkeuksia aina silloin tällöin putkahtelee pinnalle, esimerkiksi Yle Areenasta löytyy mainio Logged In-sarja. Sarjassa seurataan viiden nuoren miehen karun realistisesti näyttäytyvää arkea: Yksi pääsee sängystä ylös amfetamiinin voimalla, toisen linnoittautuessa päiväkausiksi näyttöpäätteen ääreen sikolättiä muistuttavassa yksiössään. Sarja on kaikessa melankolisuudessaan mainio kurkistus elämään, josta menestyskeskeisessä Suomessa ei useinkaan puhuta. Sarjassa nähtiin kuitenkin myös väläyksiä siitä, että aurinko onneksi paistaa välillä risukasaankin.

Kolmanneksi haasteeksi voisin niputtaa edellä olleita seikkoja sivuavan asian eli eriarvoistumisen. Jo nyt muun muassa THL on ilmaissut huolensa siitä, että lasten ja nuorten eriarvoistuminen on kasvanut. Lisäksi erilaiset tutkimukset kertovat perhetaustan periytymisestä ammatinvalinnassa ja sitä kautta tulotasossa. Yhteiskunnassamme vallitseva yleinen kehitys näyttää ainakin omasta vinkkelistäni katsottuna siltä, että huonosti pärjäävillä menee entistä huonommin ja menestyjät menestyvät entistä paremmin. Nuorten kohdalla tämä tarkoittaa vaikkapa syrjäytyneitä koulupudokkaita, joista valitettavan moni päätyy ennemmin tai myöhemmin esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeelle. Lisäksi nuorten syrjäytyminen on sukupuolittunut ilmiö (tilastokeskus): alle 30-vuotiaista syrjäytyneistä kaksi kolmesta on miehiä. Hieman kärjistettynä voisi sanoa, että nuoret ja nuoret aikuiset kilpailevat työpaikkojen lisäksi kokonaisvaltaisesta hyväksynnästä työorientoituneiden suomalaisten silmissä. Edellä mainittujenkin seikkojen myötä voisin tiivistää, että nuorten elämä on välillä todella paineista ja kaikkea muuta(kin) kuin näyttöpäätteen ääressä chillailua.

Vanhempien ja nuorempienkin sukupolvien olisi kuitenkin ehkä kaikista tärkeintä tiedostaa, että maamme ja maapallomme on yhteinen kenttä. Kenttä, jossa on turha laittaa eri ikä- tai väestöryhmiä vastakkain. Nimittäin siitä ei hyödy kukaan muu kuin ehkäpä sellainen, joka astelee Arkadianmäen portaita kravatti viuhuen ajeltuaan pelipaikoille taksikyydillä puolen kilometrin matkan. Hyvää talvetonta talvea!