Majoneesi valuu poskia pitkin parralleni, kun olen tekemässä jälleen kerran syntiä grillin pihalla. Olen tunkemassa nielustani alas täysin tiedostaen moskaa, joka sisältää keholleni äärimmäisen vaarallisten rasva- ja kaloripitoisuuksien lisäksi ties kuinka paljon esimerkiksi verisuonilleni haitallisia kuona-aineita. Epäterveellisen, mutta samalla syntisen hyvältä maistuvan roskaruoan jälkeen jossain takaraivoni perukoilla huono omatunto hakkaa rumpua takoen nykyaikana valloilla olevia varoituslauseita. Jopa minä, joka en ole ikinä elämässäni oikein päässyt kiinni terveiden elämäntapojen ilosanomaan saati päässyt niitä toteuttamaan loppuviimein kirjan sääntöjen mukaan koen huonoa omatuntoa tai jopa jossain määrin huonommuutta alistuessani aina mieliteoilleni. Erityisesti ilta- ja yöaikaan tälläisiä synteihin lankeamisia tapahtuu erityisen todennäköisesti. Eritoten, jos yhtälöön kuuluu vielä aivojen syövyttämistä erilaisilla nestemäisillä kemikaaliyhdisteillä.
Onko vika sitten minussa ja meissä, jotka nauttivat rasvaisesta pikaruosta? Meissä, jotka nauttivat sipseistä viikonloppuiltaisin salsadipin kera? Meissä, jotka pilates- tai zumbatunnin sijasta lojuvat koko illan sohvalla surffaillen television mitäänsanomattoman tarjonnan parissa? Meissä, jotka juovat ohrapirtelöitään joskus suositusmäärien jäädessä reilusti taakse?
Mielestäni terveysasioista on nykypäivänä luotu niin monimutkainen ja sekava temmellyskenttä, että informaation jättimäisessä tulvassa kokee helposti jäävän hyökyaallon alle. Ristiriitaista informaatiota onkin tarjolla enemmän kuin hallituksen sote-väännössä ja se on paljon se. Vuosikausia yliopistossa niska limassa opiskellut ja asioita monelta kantilta tutkinut ravitsemustieteilijä voi aivan hyvin nolata itsensä television talk show-ohjelmassa, kun koripallon kokoiset hauikset omaava kolmen viikon personal trainer koulutuksen käynyt karppaaja tylyttää itseään selvästi vanhempaa akateemista rimppakinttua oikean fitnesspopulistin tavoin. Erilaisten uskomusten, karismaattisten henkilöiden johdattamien oppisuuntauksien ja Thl:n kuolettavan tylsien lausuntojen sekamelskassa ainakin itse koen ainoaksi mielenterveyteni kannalta järkeväksi vaihtoehdoksi suunnata pizzeriaan ja sen ihanan epäterveellisen rasvan käryn pariin. Olemme kulkeneet erilaisten ravitsemus- sekä liikuntasuositusten viidakoissa viimeiset vuodet niin hurjalla sykkeellä, että ainakin itse olen pudonnut kelkasta jo aika päiviä sitten. Kuulun siihen ihmisryhmään, joka on näistä trendisuuntauksista saanut pikemminkin negatiivista vaikutusta omiin tottumuuksini kuin mitään urheilu- saati terveysruoka kärpäsen pistosta.
Onko kyse sitten esimerkiksi itseni kohdalla eräänlaisesta jatkumosta, joka on alkanut jo kauan ennen nykyhetkeä ja ennen nykyisenkaltaista terveysvouhotusta? Nosta tassua, jos muistat koulujen liikuntatuntien tuntuneen väkinäiseltä pakkopullalta. Pakkopullalta, jonka aikana vikkeläkintut ja leveäharteiset jääkiekkoilijat harhauttelivat sinut pyörryksiin pelissä kuin pelissä. Koululiikunta ja viime vuosien terveystrendien nousu nivoutuvatkin päässäni jonkinlaiseksi epämiellyttäväksi kombinaatioksi, joka näyttäytyy ylhäältä päin tulevina raameina. Raameina, joihin en pysty asettumaan enkä ylläpitämään sen asettamia arvoja. En minäkään toki voi väittää noita arvoja jotenkin epäterveiksi tai huonoiksi, päinvastoin uskallan myöntää niiden olevan lähtökohtaisesti aivan paikallaan. Kysymys ei olekaan siinä, että en allekirjottaisi muun muassa liikunnan hyviä vaikutuksia ihmiselle tai ruokavaliotottumusten merkitystä keholle. Kysymys onkin pikemminkin jostain sisälläni jo lapsesta asti kylväneestä auktoriteettivastaisuudesta. Nykyisen ilmapiirin vallitessa terveysarvot tuntuvat olevan osa yhteiskuntajärjestystämme, eli ne tulevat myös ylhäältä hyvin vahvasti. Mediassa liikunta- ja ruokavaliotrendit ovat paistatelleet salamavalojen loisteessa jo vuosikausia. Lisäksi tiettyjen poliittisten tahojen toimintamallina on ollut hyvinkin vahvasti korostaa terveiden elämäntapojen merkitystä erilaisille tilastoille ja ajoittain minusta onkin tuntunut, että esimerkiksi tietyt sairaudet nähdään nykyään aukottomasti elämäntavoista johtuvina.
En ole missään nimessä puolueeton analysoimaan sitä, että onko arvot (näissäkin) asioissa viime vuosina koventuneet. Pudistele vaan päätäsi ja nauti oikessa olostasi, jos olen väärässä väittäessäni esimerkiksi ylipainoisten ihmisten arvostelun olevan jälleen ainakin jollain tasolla sallittua. Ei tietenkään julkisesti sitä kukaan myönnä, mutta menepä esimerkiksi katsomaan julkisuuden henkilöitä koskevia verkkokeskusteluita. Nimimerkkien takaa löytyy aitoja kanssakansalaisiamme halusit tai et. Näen, että asenteilla ja niiden koventumisella on tapana kulkea käsi kädessä. Niimpä väitänkin, että kolmekymmentä kiloa ylipainoava omaava työkyvyttömyyseläkkeen saaja herättää automaattisesti taustoja avaamatta enemmän ennakkoluuloista porua kuin normaalipainoinen saati urheilullinen henkilö vastaavassa tilanteessa.
Mistä sitten minä voisin löytää kipinän siihen omanlaiseen liikkumiseen ja ruokavalioon? Haluan vielä allekirjoittaa, että en ole missään nimessä täysivaltaisen sohvaperunamoodin kannattaja. En myöskään näe aktiivisessa elämäntavassa mitään väärää. Koen vain, että ihmisten pitäisi saada löytää vielä enemmän omia kanavia toteuttamaan näitä lähtökohtaisesti hyviä arvoja.
Unohdettaisiin painoindeksien, kalorimäärien, suoritusten maksimitehojen ja ulkoisten muutosten liiallinen tuijottaminen. Toki näitä kaikkia saa harjoittaa, jos se kuuluu aidosti siihen juuri sinua itseäsi miellyttävään tekemiseen. Itse taas koen olevani jollain hämärällä tasolla ulkoilmaihminen, vaikka olen betonikuution kasvattina tottunut viettämään pitkiäkin aikoja neljän seinän sisällä näyttöpäätteen ääressä jotain järkevää elämänsisältöä etsien. Tosiasiassa itsellenikin tekee hyvää esimerkiksi pitkät kävelylenkit ja ylipäätänsä ulkoilu, olen nuorempana paljonkin pyörinyt metsissä ja pidän esimerkiksi lumikenkäilystä. Mennään ja tehdäänkin siis asioita, mutta mikäli aktiivisuusranneke tai salitulosten jatkuva kasvattaminen eivät tunnu miellyttäviltä katso näitä asioita hieman rennomasta näkökulmasta. Muotit ja raamit ovat meidän elämämme ulkopuolella, jos vain haluamme niin. Siitä huolimatta tai juuri sen takia voimme toteuttaa terveitä elämäntapoja ainakin jossain määrin omalla tavallamme ja esimerkiksi jonkin asteinen tiedostavuus ruokavalion suhteen on mielestäni oikeasti tärkeää. Lakataan kuitenkin soimaamasta itseämme muutamista liikakilosta, diettien epäonnistumisesta tai löysästä salimotivaatiosta. Tässä maailmassa on aivan tarpeaksi paineita ilman terveystrendien aiheuttamaa kuristusotetta, eikös juu?