Eevin mehuhetki päättyi ikävästi, kun jälleen kerran hän huomasi kuinka maailma hänelle nauraa.
Kahvikupit, ovenkahvat, purkinavaajat, viivoittimet, sakset, urheiluvälineet, ns. “jenkki pulpetit” ja etenkin virastojen kynätelineet nauravat räkäisesti minua päin. Miksikö? Lainaan Apulantaa: Minussa on ongelma, jokin virhe ohjelmoinnissa.
Tämä ongelma on toisinaan vaikeuttanut elämääni, toisinaan tarjonnut etuja. Jotkut ymmärtävät minua paremmin, toiset huonommin. Ai mikäkö tämä maailman suurin ongelma on?
No se, että on berberistä olla vasenkätinen maailmassa, joka on suunniteltu oikeakätisille. Ja tämä ei ole edes vitsi!
“Eevi, et kyllä nyt jaksa kitistä tälläsestä asiasta. Miten muka maailma syrjii sua?” Oh, I’m glad you asked!
Kaikki varmaan muistavat koulun kuvaamataidon tunnit. Luokassamme oli 21 oppilasta ja kaikille oli omat sakset. Ja tietenkin myös kaikki oikeakätisille. Pieni ja vielä suurikin Eevi on kerran jos toisenkin tukahduttanut aggressiotaan luokassa, kun leikkaaminen ei onnistu niillä oransseilla pikku saksilla.
Turha toive oli myös se, että liikuntatunnilla olisi saanut oikeaan käteen räpsän, tai että sählymailan lapa olisi ollut sinulle oikein päin.
Käsin kirjoittaminen saa aina kyseenalaistamaan elämän tarkoituksen. Kun käsi pyyhkii koko ajan tekstin yltä, voi olla varma että sekä teksti, että oma käsi ovat epämääräisessä sotkussa. Aiemmin mainitsemani “jenkki pulpetit” (eli pulpetti jossa tuoli ja työpöytä ovat kiinteästi kiinni toisissaan) ovat alkaneet yleistyä eri kouluissa. Harmi vain, että jokainen tällainen pulpetti johon olen itse istahtanut on suunniteltu oikeakätisille.
Yhdessä mallissa kätisyyden pystyi vaihtamaan, mutta tällöin asetin itseni samalla mottiin. Jotta pääsin liikkumaan pois pulpetista, täytyi pöytä siirtää takaisin oikealle.
Ja entäs ne virastojen kynätelineet? Silloin ongelma on vähäinen, jos kynätelineen pystyy ottamaan kauniiseen käteensä ja siirtämään koko helahoitoa siten, että pystyt kirjoittamaan valitsemallasi kädellä. Mutta auta armias, kun se naru on pultattu kiinni siihen pöytään ja sen pituus ei riitä vasemmalla kädellä kirjoittamiseen. On myös erittäin noloa, kun et kiinnitä huomiota missä se kynäteline on, ennekuin sen kynän otat ja kiskaisetkin koko laitoksen vahingossa menemään. Hups.
Toisinaan keittiövälineetkin aiheuttavat harmaita hiuksia. Kaatonokkaisista kauhoista ei ole mitään iloa, sillä nokka osoittaa aina väärään suuntaan. Enkä tosissaan lähde edes kertomaan toveristamme purkinavaajasta. Tiesittekö, että vasenkätisyys on toisinaan myös kalliimpaa, kuin oikeakätisyys? Oikeakätisten sakset maksoivat 18,90€, siinä missä saman merkin vasenkätiset 21,90€. Saanko jo vetää esille tasa-arvo kortin?
“Vali vali, jäkä jäkä, eikö missään ole mitään positiivista?”
Noh, nyt kun kysyit niin itseasiassa on. Tutkimukset ovat osoittaneet, että vasen ja oikeakätiset käyttävät eri tavoin vastakkaisia aivolohkojaan. Tämä muunmuassa tarkoittaa sitä, että vasenkätisiä pidetään luovempina ajattelijoina, heillä esiintyy parempaa ongelmien ratkaisukykyä ja he havaitsevat nopeat muutokset paremmin kuin oikeakätiset.
Vasurit hämmentävät vastuksen urheilussa lyödessään tai heittäessään ns. “väärällä kädellä”. Vasenkätisyyden on arvioitu säilyneen evoluution mukana juuri siitä syystä, että siitä on hyötyä esimerkiksi taistelutilanteissa.
Vasenkätisillä on myös oma päivänsä, jota vietetään 13.8. Tätä ainakaan toistaiseksi ei ole oikeakätisillä.