Wyomingin osavaltiossa asuu karkeasti laskettuna noin 585 000 ihmistä, mikä tekee siitä asukasluvultaan yhdysvaltojen pienimmän osavaltion. Pinta-alaltaan suuren osavaltion väestötiheys on sekin varsin vaatimaton; vain noin 2,3 asukasta neliökilometrille. Vaatimattomasta koostaan huolimatta Wyomingin osavaltiossa toimii noin 200 aktiivista radioasemaa, joka tarkoittaa yksinkertaistettuna yhtä radioasemaa jokaista 2 900 asukasta kohden. Osa näistä radioasemista on useisiin osavaltioihin ulottuvien mediatalojen omistuksessa mutta silmiinpistävän suuri osuus radiosta on myös yhdistysten, kirkkojen tai pienyritysten omistuksessa. Miten näin harvaan asutussa osavaltiossa voi toimia kannattavasti jopa 200 radioasemaa?
Yhdysvalloissa on aina ymmärretty radion merkitys paikallisena mediana. Osavaltion sisällä kuuluva radioasema voi itsessään muistuttaa suomalaista maakuntaradiota mutta varsinainen paikallisradio löytyykin sitten piirikuntien sisältä. Yhden piirikunnan kuuntelijoiden palveluksessa voi toimia useita eri radioita; yksi soittaa pelkkää rockia, toinen countryä. Paikalliseksi radiotoiminnaksi voidaan laskea myös kirkon viikonloppulähetykset tai vaikkapa kampusradio, joka tarjoaa kuumimmat bilehitit opiskelijoille. Kaikki nämä radiot toimivat keskenään kunnioittaen kuulijaa yksilönä. Meillä suomessa taas yksilö sulautettiin aikoinaan osaksi massaa ja samalla kuolivat paikallisradiot.
Kaikille kaikkea vai jokaiselle jotain?
Suomalaisella radiokentällä on 2000-luvulla lähestytty kuulijaa musiikki edellä, mikä kuulijatilastojen valossa onkin varsin järkevää. Suurin osa aktiivisesti radiota kuuntelevista suomalaisista ilmoittaa musiikin olevan yksi tärkeimmistä asioista radioasemaa valittaessa. Musiikkilähtöisessä ajattelumallissa on kuitenkin yksi pieni ongelma: Liian laajan kohderyhmän sekä kuulijapeiton omaava radioasema joutuu pakotetusti turvautumaan mitäänsanomattomaan musiikkivalikoimaan herättääkseen, tai oikeastaan ollakseen herättämättä sen suurempia tunteita. Suurta massaa ei voi miellyttää mutta sitä voi olla tarkoituksella ärsyttämättä; tästä syystä lähes kaikilla suurilla kotimaisilla radioasemilla soivat samat puhki kulutetut kappaleet, ”suomalaisten suosikit”.
Paikallisuus on nykypäivänä varsin huonosti käytetty voimavara. Sen ei välttämättä tarvitse tarkoittaa paikallisuutisia joka toinen tunti vaan paikallisuuteen voi riittää myös kuulijan tieto siitä että ohjelma tulee omalta paikkakunnalta tai että esimerkiksi aseman soittamaan musiikkiin on paljon helpompi vaikuttaa kuin koko maakunnan tasolla voisi olla. Yhdysvaltain pikkukaupungeissa on myös ymmärretty kuinka suuri asukkaita yhdistävä tekijä paikallinen radioasema voikaan olla. Myös meillä Suupohjassa on jälleen mahdollisuus ajatella radion merkitys uudelleen ja tarjota kuntalaisille jotain yhteistä ja eritoten paikallista.
Viikon poiminta radioaalloilta:
Radio Caroline, Essex - 648kHz (Ross Revenge), 1368kHz (Manx Radio) (AM)
Viikon poiminnaksi valikoin aidon offshore-aseman Briteistä. Kyseessä on yksi maailman tunnetuimmista, 60-90-luvulla toimineista piraattiradioasemista. Nykyisin täysin luvallisesti Pohjanmereltä, Itä-Englannin Essexin rannikolta lähettävä radioasema toimii yhä legendaariselta Ross Revenge-alukselta. Hiljattain vakituisen lähetysluvan saanut Caroline lähettää laivalta releoidun signaalinsa Suffolkin Orford Nessin lähetysasemalta 1kW teholla.
Kerran kuukaudessa asema lähettää ohjelmaa suorana Ross Revengeltä ja se on kuultavissa Orfordin lähettimen lisäksi maan luoteisosissa Manx Radion välityksellä taajuudella 1368kHz. Ohjelmasisällöt ovat uskollisia radion parhaille vuosille ja lähetyksissä kuullaankin usein The Beatlesin ja Byrdsin lisäksi Carolinen alkuperäisten tiskijukkien ääntä. Joka kuussa järjestettävän erikoisviikonlopun lisäksi Orford Nessistä lähetettävä signaali on kuultavissa viikon jokainen päivä 648kHz taajuudella. Lähetys on kuultavissa myös verkossa: http://www.radiocaroline.co.uk/
Kirjoitushetkellä asema oli kuultavissa yöaikaan klo 21-04. Aika ajoin varsin tyydyttävästi kuuluva asema joutuu DX-kuuntelijan harmiksi taistelemaan slovenialaisen Radio Murski Val-aseman kanssa joka lähettää samalla taajuudella ja vieläpä kymmenkertaisella teholla. Vuorokaudenajasta riippuen Murski Val kuitenkin feidautuu ajoittain pois, jolloin heikompi Caroline on kuultavissa.